TINKA ON LAKKAUTETTU VÄLIAIKAISESTI, TAI PYSYVÄSTI. MIETIN ASIAA VIELÄ…
Ikä:1v
Lauma: Afuel
Sukupuoli: Naaras
Laji: Susi
Luonne: Mihin ilopilleriin sinä oletkaan törmännyt! Tinka on juuri niinkuin hänen ikäisensä kuuluukin olla, villi, riehakas ja iloinen. Hän nauttii haasteista joita elämä häntä kohti suoltaa, ja melko vaikea häntä onkin lannistaa. Penikka omaa elämäniloa joka tahtoo tarttua melko helposti eteenpäin, joten neidin seurassa onkin hankala sanoa, että ei kiinnosta.
Penikka oppii uutta, kunhan jollakulla on tarpeeksi järkeä, tahdonvoimaa ja kokemusta komentaa häntä keskittymään viittä minuuttia pidempään johonkin asiaan. Tinka kun on hiukan villi.
Tinka on melko tyhmä. Pakkohan se on myöntää, piuhat ovat monta kilometriä liian pitkiä, ja usean päivän jälkeen jostakin tapahtumasta, saattaa Tinka tajuta että “hei, tuohan oli ollut loukkaavaa!”
Tinnke on helposti ystävävystyvä elukka. Saa tehdä aikamoista työtä jos hänestä saa tehtyä vihamiehen. Tinkan kanssa toimeentulemiseen ei tarvita kuin iloinen naama, ja asennetta. Tinkan kanssa jutteleminen on hauskaa, hän on huomaamattaankin vitsikäs.
Tinka pitää enemmänkin naaraista, kuin uroksista. Mistä johtuu että hänelle puhuttiin tyhmiä, ja tylsiä. Tintte on melko pesäkotoinen, eli hän viihtyy mieluiten perheensä vanhalla pesällä, josta muut olivat jo aikaa sitten poistuneet. Nyt oli penikan ensimmäinen talvi yksin koittamassa.
Tinka on talvenlapsi. Hänestä lumi on kuin lahja taivaasta, ja jatkuvalla syötöllä hän saattaa vain makailla selällään, katsellen taivaan kirjoa, kun lumihiutaleet tipahtelevat hänen kasvoilleen.
Tinkke on hidas, ja huono metsästäjä, joten hän on joutunut tyytymään useimmiten raatoihin, ja hän onkin oppinut mitä erinomaisimmaksi hiippailijaksi. Penikkanakin kun muut kersat joutuivat jahtaamaan oman saaliinsa, seurasi Tinka hiljaa ja käpälät täristen muiden perässä, ja silmän välttäessä hän kävi hakemassa toisen saaliin. Hän ei ymmärtänyt tehneensä väärin.
Tässä on myös yksi hänen oudoista piirteistään, hänen omatuntonsa kolkuttelee melko vähän, harvakseltaan, muutaman kerran vain. Joten tämä tarkoittaa sitä, että hänet voidaan helposti höynäyttää tekemään jotain, mikä ei välttämättä olisi mitenkään viisasta.
Tinkaa seuraa, melkeinpähän jatkuvasti nuori variksenpoikanen, luultavasti samanikäinen kuin hän itse. Korppia Tinka kutsuu Kaarneksi. Kaarne on sellainen joka saa Tinkan suuttumaan, raivostuminen on taattu, kun nämä kaksi haaskansyöjää iskevät silmänsä samaan saaliiseen. Voi kuinka huvittava näky siitä syntyykään kun Tinkan pään päällä nököttää kiljuva Kaarne, kuka siinä nyt kykeneekään syömään?
Tinka on synnynnäisesti suunnattoman laiska, ja hän ei millään viitsisi tehdä mitään sellaista mikä ei hän kiinnosta, kuten leikkiminen esimerkiksi. Joten päivät menevät suuren kolon uumenissa nukkumiseen tai vain paikoillaan loikoilemiseen.
Ulkonäkö;
Tinka on melko pyöreä, ja matala ötykkä. Hänen silmänsä ovat suuret ja jatkavat pennun pyöreitä muotoja. Käpälät ovat melko pienet ja sirot, pyöreäpohjaiset kuin keksi. Selkä on pitkä ja vankka. Hän on melko neliömäinen, ja pää on matalalle kiinnittynyt. Kasvot ovat pyöreät ja silmät ovat melkolailla keskellä kasvoja. Posket ovat suloisen pyöreät, kuten kuvaan kuuluu. Korvat ovat korkeat ja pyöreät, melko suloiset. Kuin leijonanpennun.
Väritys on aika helppo. Suurimmaksi osaksi pentu on vaalean beige, mahan alla väri tummenee hiukan. Tinkan harjas on musta, vain hiukan niskaan menevä pöheikkö. Korpinmusta. Samoin häntä. Käpälät ovat vaaleanpunaiset, ja pehmeät. Turkki on kuin untuvaa, pöyheää ja runsasta. Ei ehkä uskoisi että ei penikka ihan niin lihava olekaan miltä näyttää, vaan turkki sen tekee. Tinkan askellus on pehmeää ja varovaista, ja hiljaista.
Tinka tulee järkyttymään ensi kerran kun hän vaihtaa karvaa, koska hän muuttuu valkoiseksi!
Menneisyys:
Tinka oli lumipentu.
Penikka ei ole ikinä kokenut mitään dramaattista, tai elämää sekoittavaa. Hän on saanut rakkautta kokeneelta perheeltä, jolle pentue ei ollut ensimmäinen. Emo oli oppinut jo vuosia sitten, että penikka kuolee ellei se saanut opetusta. Joten ahkerasti, painostavasti ja jatkuvalla syötöllä mättäen, hän opetti kakaroilleen elämän kaksi perussääntöä. Syö elääksesi, elä syödäksesi. He saivat rankan roolin, leikkimisen perusteet olivat saalistaminen ja opetteleminen. Luppoaika oli melko vähäistä.
Tinkan luontainen laiskuus sai siivet alleen, kun ensimmäisillä kerroilla kun heidän täytyi itse metsästää, oli Tinka jäänyt jälkeen muista. Hän ei ollut saanut mitään, kun taas kumpikin hänen sisarensa, Tesse, ja Teana olivat kasanneet kätköihinsä jo kasapäin jäniksiä, siilinpoikasia, sekä jos nonkinmoista mönkijää. Tinka kuitenkin ei ole löytänyt mitään. Hän kulki liian äänekkäästi, rymisteli ja hyrisi ääneen. Valo alkoi kadota taivaanrantaan, ja melkomoinen paniikki yllätti tytön. Entä jos hän ei saisi mitään? Ja hetkeäkään epäröimättä hän painoi nenänsä ja alkoi seurata Tessen tuoksua. Pian hän nappasi sieraimiinsa tuoksun, joka oli sekoitus hikea, multaa sekä verta. Ja hän kiihdytti tahtiaan. Kuullessaan toisen raskaan hengityksen Tinka pysähtyi, ja huomasi, että toinen oli aloittanut saaliin viemisen kohti kotipesää. Ja kun toinen katosi näkyvistä, kävi Tinka nappaamassa suurikokoisen korpin toisen saaliskasasta. Ja mitä ylpeimpänä hän toi sen äidilleen, joka katseli hymyilleen penikkaa, joka hymyili viattomasti emälleen, joka oli kasvattanut hänet rakkaudella ja onnentunne rinnassaan.
Tinka, Tesse ja Teana jäivät oman onnensa varaan, täytettyään 8kk. Emä sanoi lähtevänsä, ja pentujen tuli valita oman elämänsä, hänen mukaansa sai lähteä, mutta matka ei tulisi olemaan helppo. Tinka teki helposti päätöksensä, hän jäisi kotipesälle. Tesse päätti lähteä omille teilleen, Teana lähti emon mukaan. Ja näin alkoi kunkin uusi elämä. Sisaristaan ja emästään juurikaan välittämättä Tinka asettui kotipesäänsä asumaan, hän teki siitä mahdollisimman mukavan juuri itselleen, pehmusti sen kuivalla ruoholla, metsän pehmeillä nuorilla koivunlehdillä,
Tinka oppi välttämään vihaisen ja suuren näköisiä uroita, hän muisti emänsä varoitukset, ja hänen hiiviskelytaitonsa. Hänen elämänsä oli uneliasta, hidasta ja välillä yksinäistä, mutta Tinka nauttii tästä.
Mutta rauhallinen elämä muuttui kertalaakilla, kun Kaarne liittyi hänen elämäänsä. Tämä räkättävä linnunpoika oli ehkäpä sekä siunaus että kirous penikalle. Hän oli seurannut jo useita tunteja metsästysdraamaa, kaksi koiraa oli jahdannut kauris parkaa noin kaksi tuntia. Hän oli pysytellyt visusti sivummalla ja odottanut. Vain odottanut. Hiipien kuin rotta, hän lopulta saapui raadolle, josta ei ollut kuin pieni määrä syötävää ravintoa. Tinka saapui hengitys huuruten raadolle, maha kurnien ja päätä kivistäen. Aamuyön tunnit olivat muuttuneet synkiksi, ruokaa oli yhä vain harvemmassa. . Samassa, hiljaisena ja nauttien hän kyykistyi ravintoa vaatien raadon päälle. Hän järsi luiden päälle jäänyttä sitkeää lihaa, kun hän huomasi pientä liikettä silmäkulmassaan. Hitaasti päätä kääntäen penikka tuijotti silmiin laihaa korppia, jonka sulat olivat likaisia ja silputtuja. Jokainen luu paistoi tuon raukkamaisen olennon nahan alta. Tinka näki toisen haikailevan katseen ruokaa kohti. Hänen omia sisuskalujaan jäyti kipu, nälkä pakotti hänet jatkamaan syömistä. Mutta hiljaiset kysyvät raakaukset saivat hänet miettimään. Tuo ei taatusti söisi paljonkaan, toinen tarvitsi ravintoa, silmin nähden. Joten hän astui syrjään, ja katsoi hetken aikaa korppia. Se astui lähemmäs, ja samassa se jo hypähteli raadon päälle, ja napsi kuin hulluna sisälmyksiä, luuydinnestettä, nahkaa, lihaksia. Ja Tinka vain odotti. Hän hymyili hiljaa katsellen tuota reppanaa. Hän odotti hetken, ja aloitti syömisen itsekin. Ruokaa kyllä riitti häneltä toisellekin, he jakoivat saaliin. Tinka lähti raadolta auringon noustessa, ja hiljalleen hän lähti kohti kotikoloa. Mutta hiljalleen hän kuunteli kuinka hänen perästään kuului raakkauksia. Ja hänen mennessään kotikoloon, hän huomasi kuinka pieni varjo ilmestyi luolan reunalle. Ja hänen aloittaessaan unensa, asteli hiljalleen pieni korpinpoikanen hänen luokseen, asettuen aivan luolan suuaukolle, mutta suojaan kuitenkin. Ja tästä tuli tapa. Korppi seurasi häntä, hitaasti ja hiljaa. Jatkuvasti. Joka paikkaan. Ja Tinka sieti sitä, aina silloin tällöin kuitenkin räjähdellen. Ja nimettyään korpin Kaarneksi hän huomasi pitävänsä tästä olennosta. Vaikka se polttikin hänen hermojaan.
Tavannut:
“Tinkan kommentti näiden välillä.”
Troavao Kazerna = “Hih, herra oli aika mielenkiintoinen tapaus”
Jeron = “Vaikutti ihan mukavalta?”
Carciogule = Mahtava tyyppi!
Pelit:
Tinkan pesän lähistöllä hiippailee Troavao niminen uros, joka tuntui hullaantuneen pikkuiseen ilopilleriin.//Kesken//
Jos nyt olis vain, taivas rajananain.
—-
Tinka kohtaa Befalasin havumetsässä saksanpaimenkoira Jeronin.//Jäähyllä//
Missä maailma menee, kuinka se makaa
—-
Kaarne on satuttanut jalkansa, ja huonojen säiden takia narttu ei ole saanut pitkään aikaan kunnon ruokaa. Kun Carcio tuli sattumoisin paikalle, ja lupautui hakemaan hänelle jotain, ei narttu voinut olla iloisempi.
Joka ikinen lumihiutale lisää iloani
—-
Sukulaisuudet:
Emä: Teresa
Isä: ?
Sisaret: Tesse, Teana
Artit:
Pelipaikka: Andriaana
Pelaaja: Lepon
Hahmon oikeudet: Lepon